UA-119504795-1

perjantai 18. toukokuuta 2018

Vastoinkäymiset voitoiksi



Takaiskut ja vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Oleellista on se, miten noihin haasteisiin suhtautuu. Itsesäälissä rypeminen ei johda mihinkään. Joskus takaiskuissa myös piilee portti johonkin suurempaan.

Minun oli tarkoitus asettua Helsinki City Marathonin lähtöviivalle lauantaina. Valmistautumisesta yhdessä tyttäreni kanssa kerroinkin tässä jutussa.

Nyt kuitenkin kävi toisin. Arjen palapelin palat eivät ilman lekaa löytäneet paikkaansa. Lopullisen naulan arkkuun iski meikäläisen vasen akillesjänne. Lauantaina ei minua näy viivalla.

Päätös oli raskas ja pettymys suuri. Pari päivää kului kiukuttelussa ja turhautuneessa puhinassa. Kuten niin usein ennenkin, tyttäreni opasti isityyppiä elämän realiteeteissa.

Tytön kanssa leikkiessä ymmärsin taas, mikä elämässä on tärkeää. Revenneellä tai pahimmillaan katkenneella akillesjänteellä ei tehdä metsäretkiä tai muutakaan kivaa.


Näihin reissuihin tarvitaan isityypin molemmat jalat, ehjänä.


Kun painan jarrua ajoissa, touhuamme päivittäin vanhaan malliin. Maratoneja tulee, mutta tämä vuosi on ainutkertainen minulle ja tyttärelleni. Siitä nauttiminen vaatii terveen isityypin.

En halua tuhlata isivuottani urheiluvammasta toipumiseen


Typeryydellä hankittu urheiluvamma pahimmillaan romuttaisi loppuvuoden. Nyt selvitään pienellä suunnitelman muutoksella. Suuri juoksukaan ei jää juoksematta, se vain hivenen lykkääntyy.

Kerroin tytölle, että lauantaina ei olekaan suurta urheilujuhlaa. Vastaus oli selkeä, tomera viittilöinti kohti pyöräkärryä ja toteamus: prrmm täis!

Pyöräkärryllä jätskin ostoon siis. Pientä neitiä ei turhat aikuisten murheet paina. Ja niinhän se on, ei maailma yhteen maratoniin kaadu. Niitähän järjestetään pitkin suomea, ympäri vuoden. Siitähän se ajatus sitten lähti.

Kesän suunnitelmiin kuuluu pyöräretki hämeenlinnan mummolaan. Tuota retkeä on kovasti suunniteltu ja fiilistelty jo etukäteen.

Lopullinen aikataulu retkelle on ollut toistaiseksi auki. Vaan eipä ole enää.

Hämeenlinnassa kirmataan kaupunkimaraton joka vuosi, yleensä heinäkuun loppupuolella. Tänä vuonna se juostaan neljäs elokuuta.

Ja näin suunnitelma aikatauluineen on valmis


Matka kohti mummolaan starttaa kotipihasta heinäkuun 30. päivä kello yhdeksän.  Tavoitteena on olla perillä torstai-iltaan mennessä.

Retken viimeinen telttayö nukutaan aulangon maastossa, isityypin nuoruuden lenkkimaisemissa.

Perjantaina mennään mummolaan. Syödään ja levätään ja käydään kaupungilla porukalla. Jätskillä pitää tietysti käydä ja torikahveilla.

Retkeä mummolaan valmistellaan kovalla innolla.

Yö nukutaankin sitten hotellin pehmoisissa lakanoissa. Lepoa tarvitaan, sillä retken loppuhuipennus odottaa.

Lauantaina on isityypillä edessään suuri urakka, maratonin juokseminen. Tyttö on tietysti isiä kannustamassa matkalla ja vastassa maaliviivalla.

Ja näin, kaiken turhan kiukuttelun jälkeen, homma kääntyi voitoksi. Saadaan hieno, yhteinen kesäseikkailu.

Tässäkin takaiskussa, kuten kaikissa muissakin, piilee mahdollisuus voittoon. Se piti vain nähdä. Nyt kun makustelen tätä uutta suunnitelmaa, on se vanhaa monin verroin parempi.

Mitään ei jää pois, mutta matkaan tulee hienoja elementtejä lisää


Pääsen näyttämään tytölle oman lapsuuteni paikkoja ja merkkipaaluja. Voidaan käydä katsomassa isityypin päiväkodit, koulut ja leikkipaikat.

Kuten pitikin, tyttö pääsee kannustamaan isiä maratonille. Samalla neiti saa viettää arvokasta aikaa isovanhempien kanssa.

Tyttö nauttii meidän yhteisistä harjoituksista. Lenkeillä, nyrkkeilysalilla ja takapihan kotitreeneissä neiti on aina innolla mukana.

Nyt noita treenejä kohti tavoitetta on edessä kymmenen viikkoa lisää. Mitään ei ole menetetty, suunnitelma vain sai uuden muodon.

Kesän kolmannesta suuresta projektista, tutkimusmatkasta, tuli osa kokonaisuutta. Reissut pyörällä tuovat hyvää harjoitusta pitkää pyöräretkeä varten. Kolme erillistä palikkaa sulautui yhteen. Edessä on isän ja tyttären yhteinen, suurten seikkailujen kesä.

Taas koti-isyys opettaa suuria viisauksia elämästä



Alkuun pettymys peruuntuneesta juoksusta oli suuri. Nyt se on jo muuttunut innostumiseksi uudesta suunnitelmasta.

Elämässä tulee takaiskuja ja pettymyksiä, sitä ei voi välttää. Omaa reaktiotaan noihin hetkiin, kuitenkin voi muokata. Tästä sain taas konkreettista oppia.


Hymyssä suin kohti uusia seikkailuja.


Minä voin vaikuttaa vain omaan toimintaani. Tämä kokemus olkoon opetuksena siitä, miten paljon tuolla toiminnalla voi saada aikaan, kun suuntaa energiansa positiiviseen.

Kaikkiin ongelmiin löytyy ratkaisu. Vanhasta luopuminen oikealla hetkellä tuo tilalle uutta ja parempaa.

Where your focus goes, your energy flows.

maanantai 14. toukokuuta 2018

Isivuoden tutkimusmatka leikkipuistoihin. Leikkipaikka Kuntopuisto.




Kun yhdistetään tytär, isityyppi ja fillarikärry saadaan aikaan monenmoisia seikkailuja. Jos tähän soppaan lisätään maamme lukemattomat leikkipuistot on kasassa ainekset kunnon teemakesään.

Joka viikko pyrin viemään tytön ainakin yhteen uuteen leikkipuistoon. Pyörä alle, tyttö kärryyn ja nokka kohti uusia maisemia. Kokemukset puistoista saatte sitten lukea täältä.

Ensimmäinen kohde ja idea koko artikkelisarjaan osuivat eteen sattumalta. Isityypille oli tullut paketti, joka piti hakea postista.

Mukaan tarttuivat jäätelöt, kauniin kesäpäivän kunniaksi. Isityyppi ryhtyi silmäilemään sopivaa paikkaa jäätelöhetkelle.

Silmiin osui puisto, sinne siis. Kun puiston nimikin sattui sopimaan meille paremmin kuin hyvin, oli seikkailu valmis alkamaan.





Kyseessä oli siis vantaalla, Länsimäessä sijaitseva leikkipaikka Kuntopuisto. Noin hienosti nimettyä paikkaa ei tämä ryhmä ohita.

Puisto on pienehkö keidas leikkivälineineen kerrostalojen kainalossa. Sieltä löytyvät kaikki perinteisen leikkipaikan kiintopisteet.

Keinut, kiipeilytelineet, liukumäki ja hiekkalaatikko on sijoiteltu tasaiselle hiekkakentälle. Taka-alalta löytyy hiven vehreyttä pieneltä nurmipintaiselta kumpareelta.


“Vielä huikka vettä ja testiryhmämme oli valmis hommiin”



Puistoon tutustumisen aloitimme eväiden syönnillä. Jäätelöä ja välipalakeksiä natustellen tyttäreni tarkkaili uutta ympäristöä. Vielä huikka vettä ja testiryhmämme oli valmis hommiin.

Pienen pohdinnan jälkeen tyttäreni säntäsi tutkimaan hiekkalaatikkoa, joka olikin tavallista suurempi. Riuskoin ottein neiti tarttui jonkun paikalle jättämään lumilapioon.

Pelipaikalta myös löytynyt kottikärry täyttyi tuossa tuokiossa ja isityypille näytettiin, mihin hiekka tuli kärrätä. Yhteisvoimin kippasimme kärryt ja neiti ryhtyi lapioimaan uutta lastia.

Kun maansiirtohommia oli tehty riittävästi siirryttiin tutkimaan puiston muuta tarjontaa. Toiselta laidalta puistoa löytyivät keinut ja niitä kohti lähdettiin ripein askelin.







Keinualue oli hyvin perinteinen. Kaksi isompien lasten lautakeinua ja yksi niin kutsuttu vauvakeinu. Tyttäreni halusi tavoilleen uskollisena keinua vuorollaan näissä jokaisessa.

Aikansa keinuttuaan halusi neiti testata liukumäen, joka osoittautui tämän puiston lempivälineeksi. Pitkän tovin tyttö jaksoi riemuita vauhdin hurmasta ja portaiden kiipeämisestä.

Hauskuutta toi myös keinurakennelman laivaa muistuttava ulkoasu. Sitä jaksettiin pysähtyä ihailemaan monesti, kunnes oli taas aika kirmata portaisiin. Joka kierroksella piti jäljitellä laivan sumutorven ääntä.

Tietysti tutkimusmatka piti ulottaa kulkemaan myös koko kompleksin alta. Iloa riitti liukumäen alla olevasta leikkisopesta, jonne luonnollisesti mentiin piiloon isityyppiä. Kukkuu huudahdukset säestivät iloisesti leikkiä.

Kun kiipeilyssä oli vauhtiin päästy, päätti pikku tehopakkaus katsastaa kiipeilytelineen. Näitä löytyikin kaksi eri mallia.







Tyttäreni suosikki oli perinteisempi, puinen teline. Erityisesti köysitikkaat ja renkaat. Neiti jaksoi taas hämmästyttää isityypin fysiikallaan.

Tyttö halusi välttämättä isin nostavan hänet renkaisiin roikkumaan. Siinä sitten roikuttiin, pitkän aikaa. Kun kädet lopulta väsyivät, pudottautui tyttö tyylikkäästi alas. Sitten isin pitikin nostaa tyttö takaisin, monta kertaa.


" Tämä oli kaikin puolin onnistunut puistovierailu"


Roikkumista jatkettiin melkoinen tovi vailla merkkiäkään väsymyksestä. Tuo pikku sisupussihan vetää kohta leukoja.

Voimailun jälkeen siirryimme vielä hetkeksi hiekkalaatikolle ennen kun oli aika lähteä kotia kohti. Tämä oli kaikin puolin onnistunut puistovierailu.




Leikkipaikka Kuntopuisto oli mukava kokemus. Hivenen karusta ulkoasusta huolimatta puisto oli siisti ja sopivan laajasti varusteltu.

Käyntimme ajoittui varhaiseen arkiaamuun, mikä lienee syynä siihen ettei muita leikkijöitä ollut. Voisi kuitenkin kuvitella tämän leikkipaikan olevan lähitalojen lasten ahkerassa käytössä.

Kaikki välineet olivat siistejä ja hyväkuntoisia. Lasia tai muutakaan roskaa ei testiryhmämme tielle osunut.

Tästä puistosta löytyi mukavasti tekemistä taaperolle. Myös isommat lapset varmasti löytävät mielekästä tekemistä.

Leikkipuistokiertueemme sai onnistuneen startin. Tästä jatkamme tutkimusmatkaa kohti uusia kohteita.

Täältä blogista voitte sitten lukea näitä reissuraportteja. Loppukesästä valitsemme meidän suosikkipuiston.

Reissut puistoihin tehdään fillarilla. Samalla saamme tytön kanssa hyvää treeniä tulevaa mummolamatkaa varten.

Onko teillä, lukijat vinkkejä kivoista leikkipuistoista? Käy kommentoimassa ja kerro meille,mikä on juuri teidän perheen lempipuisto.

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Poljetaan pitkä matka mummolaan



Pyörällä mummolaan tyttäreni  kanssa, Vantaalta Hämeenlinnaan. Siinä se, isityypin hurja idea. Lastensuojelu hoi, nyt tuo äijä on lopullisesti seonnut. Eihän kukaan täysijärkinen edes suunnittele tuollaista.

Vai onko tässä sittenkin käsillä suuri elämys meille molemmille? Reissu, jota isä ja tytär muistelevat vielä vuosienkin päästä.

Kun reissun suunnittelee hyvin ja toteuttaa lapsen ehdoilla, toteutuu jälkimmäinen vaihtoehto.

Suunnittelua, aikaa ja vaivaa tämä seikkailu vaatii roppakaupalla jo ennen starttia. Reitti pitää miettiä, varusteet testata ja tietysti polkaista monta treenilenkkiä.

Matkantekoon pätee ennenkin toitottamani sääntö; unohdetaan aikuisen aikataulut ja mennään lapsen ehdoilla.

Reitin suunnittelen lapselle mielekkääksi. Matkan varrella pitää olla nähtävää ja koettavaa.

Teltta on mukana. Siinä varmasti nukutaankin, onhan se huikea elämys. Telttayöpyminen kuitenkin suoritetaan riittävän mukavuuden ehdoilla.

Ensisijainen suunnitelma on yöpyä sisällä. Katto pään päällä ja pesumahdollisuudet tuovat matkaan taaperon kanssa mukavuutta. Päiväuniin teltta on kuitenkin oiva paikka.


Reippaana kävelijänä tyttäreni saa halutessaan jaloitella matkan varrella. Yhtäkään houkuttelevaa leikkipaikkaa ei ohiteta pysähtymättä.


Jos tyttö ei jossain reissun vaiheessa viihdy kärryssään vaan haluaa kävellä, niin kävellään. Vaikka koko matkan, menköön aikaa vaikka vuosi.

Ja joka tapauksessa kärryssä keikkumiseen tulee taukoja. Houkuttelevan leikkipaikan löytyessä jäädään leikkimään. Kiirettä ei ole, joten matkaa taitetaan lapsen tahtiin.

Jos suunniteltuun yöpaikkaan ei ehditä, ei haittaa. Teltan pystyttää tarvittaessa mihin vaan matkan varrella. Pesulaput huolehtivat puhtaudesta ja trangia lämpimästä ateriasta.


“Tuliaisiksi jää vielä läpi elämän kantavia muistoja”


Matkan varrella on huoltoasemia, kauppoja ja McDonaldseja. Taukopaikkoja ja tarpeen tullen katto pään päälle, suojaksi säältä löytyy.

Eväät eivät pääse loppumaan kesken, kun niitä voi täydentää matkalla. Retkikeitin on mukana lähinnä elämyksiä varten.

Trangialla keitelty kaurapuuro kun maistuu paremmin kuin yhdenkään ravintolan antimet.


Neiti viihtyy kärryssään, se on kotona yksi mieluisimmista leikkipaikoista.


Viikko erämaassa olisi vielä turhan kova suoritus. Tällainen urbaani seikkailu on taaperon kanssa helppo toteuttaa.

Mahtuupa reitille myös nähtävyys, jos toinenkin. Käydään vaikka rautatiemuseossa, tuut tuut.

Molemmista päistä reittiä lähtee tarvittaessa huoltoauto. Apu isompaankin hätään on siis nopean puhelun päässä.

Jos neidistä siltä tuntuu, tyttö nukkuu autossa ja jatkaa kun voimat  ja into taas riittävät.

Tarkoitus ei siis ole rääkätä lasta. Tyttäreni pääsee mukaan huimaan seikkailuun. Tuliaisiksi jää vielä läpi elämän kantavia muistoja.

Tämä reissu ei ole tulostavoitteellinen suoritus. Tämä on elämysmatka.

Jos matka keskeytyy ja maaliin tullaan autolla, se on osa kokemusta. Tärkeintä on yhteinen tekeminen.

Avainsanoina retkeen ovat siis hyvä suunnittelu ja lapsilähtöisyys. Turhia riskejä ei lähdetä ottamaan.

Suunnittelen ja toteutan matkan niin, että se on lapselle turvallista ja kivaa. Tarkoitus ei ole, että tyttö näkee painajaisia vuosikausia.


“Jos haluat kauhistella ja moralisoida, niin kannattaa seurata tätä blogia.”


Jos haluat seurata valmistautumistamme suureen seikkailuun, löydät meidät melko reaaliaikaisesti instagramista ja facebookista.

Reissu on vasta aivan haparoivien alkuvalmistelujen asteella. Oikeastaan nyt on koossa vain isityypin hurja idea.

Kerron valmistautumisen etenemisestä, varusteista ja muusta sitä mukaa kun projekti etenee.

Jos haluat olla mukana reissussa, niin seuraa tätä blogia. Voit kannustaa ja ideoida tai sitten kauhistella ja moralisoida.

Kerro toki, jos tiedät vaikkapa kivan leikkipaikan tai uimarannan matkan varrella. Haluatko ehkä poiketa kahvilla kanssamme?

Kukkia luultavasti pysähdytään useaan otteeseen poimimaan matkan varrelta.

Tehdään tästä meidän yhteinen seikkailu. Ideoita, vinkkejä ja yhteistyökumppaneita otamme ilolla vastaan.

Jos haluat olla fyysisesti mukana  matkaa taittamassa, tervetuloa. Mielellään tutustumme uusiin ihmisiin reissun aikana.

Kommentoi rohkeasti, osallistu ja lähde meidän kanssa kokemaan jotain mahtavaa.

Tästä se lähtee, minun ja tyttäreni matka mummolaan. Suuri, unohtumaton seikkailu meille molemmille.

Tervetuloa mukaan!

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Sanahelinää odotellessa


Viime viikonlopun mummolareissulla koettiin hieno hetki. Tyttäreni sanoi ensimmäisen kokonaisen lauseen. Tuo lause mursi padon, pieneltä neidiltä tulee nyt juttua solkenaan. Vähän vaan valikoivasti.

Neiti miettii hyvin tarkkaan kenelle sanoo ja mitä. Jos tyttöä pyytää sanomaan jotain, seuraa hiljaisuus. Mitä kovempi maanittelu, sitä tiukemmin pieni suu pysyy kiinni.

Kaksivuotisneuvolan lähestyessä on puhe ollut tapetilla. Lähinnä sen puuttuminen. Tyttäreni sanavarasto on pieni ja sen käyttö valikoivaa.

Edellisestä neuvolakäynnistä kerroinkin täällä. Muun höpinän ohessa saatiin tiukka ukaasi montako sanaa pitää olla hallussa kaksivuotiaana.

Isänä tämä asia nousee aina välillä mielen päälle. En kuitenkaan jaksa olla huolissani. Uskon, että puhetta alkaa tulla, kun sen aika on. Mummolareissu todisti minun olevan oikeassa.

Kokonaiset sanat ovat vielä hakusessa. Sanavarasto koostuu yksitavuisista sanoista. Pidemmistä löytyy ensimmäinen tai viimeinen tavu tai pelkkä äänne.

Vähäisellä sanavarastollaan tyttö kuitenkin kertoilee vilkkaasti asioita ja rakentelee loogisia lauseita. Omalla tyylillään.

Sanavarastoa neiti täydentää elekielellä. Onpa neidillä käytössään myös omia viittomia; pieni, suuri, sinä, minä ja monta muuta.

Jos näillä välineillä rakennetaan jo lauseita, niin kyllä ne sanatkin sieltä tulevat.


“Arvatkaa kahdesti, aionko ryöstää tuota riemua tyttäreltäni”


Neiti myös ymmärtää, mitä hänelle sanotaan. Tyttö osaa toimia jo melko pitkienkin ohjeiden mukaan. En siis jaksa huolestua, neuvolantädistä huolimatta.

Hämmentävin ohje neuvolasta oli olla ymmärtämättä tyttöä, tekeytyä hölmöksi ja näin pakottaa käyttämään sanoja. En ole noudattanut tuota neuvoa, enkä tule noudattamaankaan.

Tyttäreni kertoo mielellään asioita. Hän yhdistelee näppärästi sanojaan, äänteitään ja elekieltä. Saamiaan ohjeita ja neuvoja hän toistelee usein. Muisti siis toimii.

Ja mikä riemukas ilme kasvoille nousee, kun isityyppi nappaa kertomuksesta kopin. Ymmärtää ja sanoo: ihan totta, hienosti muistit. Arvatkaa kahdesti aionko ryöstää tuota riemua tyttäreltäni?

Pidän tuollaisia onnistumisen elämyksiä tärkeinä. Ne jos mitkä ruokkivat halua puhua lisää. Tyttärelleni on hieno kokemus, kun faija tajuaa, mitä neiti tarkoitti.

Kun isityyppiä on sopivan paljon nyrkkeilyhommissa kolhittu, on yhteinen kommunikaatio mukavan helppoa. Kumpikaan meistä ei joudu turhia ponnistelemaan ymmärtääkseen tai tullakseen ymmärretyksi.


“ Entä jos sanat eivät löydykään ”


Kyllähän tästä väistämättä nousee myös pieni huoli. Entä jos ne sanat eivät löydykään?

Teen tietoisesti töitä tukeakseni tytön puhetta, samalla patistamista vältellen. Samaan aikaan mietin, olenko tehnyt jotain väärin tai voisinko tehdä enemmän.

Luonnollisesti vanhemman ajatukset myllertävät moneen suuntaan, kun oman lapsen kehitys ei etene normien mukaan. Siltikin luotan sanojen löytyvän, kun sen aika on.

Viitteitä tästä antaa sekin, ettei tyttö ole hiljaisimmasta päästä. Juttua riittää pitkiä pätkiä. Asiaa neidillä tuntuu olevan.

Tätäkin dubloleikkiä säesti lähes taukoamaton, hyväntuulinen höpöttely.

Tomerilla käsien ojennuksilla tyttäreni myös vaatii aikuisia nimeämään asioita. Kiinnostus sanoja kohtaan on siis vahva.

Omat mielipiteensä tyttö ilmoittaa varsin ponnekkaasti. Joo ja ei sanat ovat ahkerassa käytössä. Äänenpaino kyllä kertoo kuulijalle milloin on tosi kyseessä.

Viisaat kertovat, että sanat ja liike eivät mahdu kehityksessä samaan pakettiin. Aikaisin liikkeelle lähtevät lapset kuulemma oppivat puhehommat myöhemmin.


“ Jos runsas liike näkyy sanojen vähyytenä, ryhtyy tyttö puhumaan ehkä yläasteella”


Tämä täsmää erinomaisesti tyttäreeni. Neiti nousi seisomaan puolivuotiaana ja kävelemään lähdettiin kahdeksan kuukauden iässä. Nyt pyöräytellään mallikkaita kuperkeikkoja, mutta sana äiti on mahdottomuus.

Mikäli runsas liike näkyy sanojen vähyytenä, ryhtyy tyttö puhumaan ehkä yläasteella. Jos urheilultaan kerkiää.

Paljon tämä asia mietityttää, mutta olen kuitenkin luottavaisella mielellä. Tyttäreni varmasti ratkaisee verbaliikan arvoituksen, fiksu likka kun tuntuu olevan.

Mummolassa kuullun lauseen laukaisijana oli muuten kersantti karvatassu. Eipä yllätä tämä.

Tässä lähdettiin aikoinaan konttaamaan. Mummola oli myös ensimmäisen lauseen näyttämönä.

Eikä yllätä sekään, että paikkana oli mummola. Siellähän tyttö aikanaan lähti konttaamaankin, papan kannustamana.

Koiruus oli mukana reissussa ja vaati päästä ulos tarpeilleen. Tyttö oli silmä kovana seurannut ikkunasta kulkuamme.

Tomerasti oli neiti osoittanut meitä sormella ja todennut: maa pss puu.

Selkeä, todenmukainen lause. Marvin pissasi puuhun.


Muistathan seurata meidän touhuja myös facebookissa.





maanantai 23. huhtikuuta 2018

Millaista on meidän arki



Olen moneen kertaan hehkuttanut, miten hienoa on olla koti-isä. Mutta mitä se arki ihan oikeasti on? Miltä näyttää meidän tavallinen arkipäivä?

Isityypin päivä alkaa hyvissä ajoin ennen kukonlaulua. Kello pirisee jo aamuhämärän aikoihin merkiksi siitä, että on aika suunnata aamulenkille kersantti karvatassun kera.

Kun palaamme reilun tunnin reippailulta on minulla sopivasti aikaa hoitaa omat aamutoimet, laitella aamiainen valmiiksi ja hörppiä rauhassa kuppi kahvia.

Kun tyttö heräilee, viimeistään puoli seitsemältä, alkaa koti-isän duunipäivä. Aamutoimet sujuvat mukavalla rutiinilla; maitoa koneeseen, potalle, vaipanvaihtoon ja pukemaan.

Ennen aamiaista ehditään puuhailla yhdessä jotain pientä, yleensä luemme tai piirtelemme.


“Olen ottanut ohjenuoraksi lapsen ehdoilla menemisen”


Puoli kahdeksan aikoihin on aika kokoontua aamupuurolle.
Aamiaisella on aikaa kuulostella pikkuneidin vireystilaa ja miettiä päivän ohjelmaa.

Olen ottanut ohjenuoraksi lapsen ehdoilla menemisen. Jos mitään pakottavia aikatauluja ei ole, on aikuisen suunnitelmissa aina pienen neidin tarpeiden verran joustovaraa.

Aamiaisen jälkeen hoidetaan kotityöt. Astiat tiskikoneeseen ja keittiö siistiksi. Tarpeen mukaan imuroidaan ja pyykätään. Näissä puuhissa neiti on mukana reippaana apulaisena.

Kun kotityöt on hoidettu on aika lähteä ulos. Vaatetta päälle, tyttö rinkkaan tai kärryyn, koira mukaan ja tossua toisen eteen.

Reippaan kävelyretken jälkeen suuntaamme takapihalle. Pari kertaa olen koittanut jäädä sisälle leikkimään tässä vaiheessa.


Isityyppi hei, me ei toivota tätä sisällä olemista.


Molemmilla kerroilla tyttö ja koira tuijottivat rinnakkain sekä minua paheksuvasti, että kaihoisasti ikkunasta.

Me kaikki viihdymme mainiosti ulkosalla. Takapihamme ei ole suuri eikä sieltä löydy hiekkalaatikkoa tai kiipeilytelinettä.

Tyttö kuitenkin viihtyy takapihalla mainiosti. Leikkejä ja puuhia löytyy ja mikä parasta, karvatassuinen isoveikka pääsee touhuihin mukaan.


“ Lounaan jälkeen on koti-isän suuren etuoikeuden aika”


Sisään tullaan kokkaamaan lounasta yhdessä. Ruokailujen logistiikkaa helpottaa paljon se, että tyttäreni syö jo reippaasti samoja ruokia isityypin kanssa.

Mitään ei ole pakko syödä mutta kaikkea maistetaan. Lautasen tyhjäksi syömistä ei vaadita. Jos ei ole nälkä tai ruoka ei maistu, niin syömiseen en pakota.

Lounaan jälkeen onkin sitten koti-isän suuren etuoikeuden aika. Lähdetään päiväunille. Nukahtamista helpottavat vahvat rutiinit.

Ensin käydään potalla ja vaihdetaan vaippa. Sitten kömmitään sänkyyn, valitaan unilelu kainaloon ja pujahdetaan peiton alle.

Aivan kohta, kelien vielä hiukan lämmitessä päästäänkin nukkumaan päiväunia ulos. Terassille on jo yhdessä suunniteltu leiripaikka, jossa kesän ajan päikkärit otetaan.


“ Tyttäreni on unirytmissään kellontarkka “


Vauhdikkaan ulkoilun jäljiltä tyttö yleensä nukahtaa nopeasti. Joskus tietysti pitää kokeilla omaa tahtoa ja taistella nukahtamista vastaan kaikin keinoin.

Jos rauhoittuminen unille on aivan mahdotonta, turvaudutaan unipesään. Sen rakennusmateriaalina toimii nojatuoli, isin syli, peitto ja pari tyynyä. Tähän pesään neiti nukahtaa pomminvarmasti.


Varppina en nuku, kuulitko, EN!


Koska tavoitteena on opetella nukahtamaan omaan sänkyyn, ei unipesä ole ensisijainen vaihtoehto. Kun se joskus tulevaisuudessa poistuu kokonaan käytöstä, en tiedä onko se kovempi paikka minulle vai tytölle. Luultavasti minulle.

Pieni tyttäreni on unirytmissään kellontarkka. Päiväunia nukutaan kymmenen minuutin marginaalilla kaksi tuntia.

Tämä tarkoittaa meikäläiselle kahta tuntia aikaa puuhailla omiani. Blogihommia, netissä surffailua tai autuasta horrostilaa sohvalla.

Kun neiti heräilee,siirrytään nestetankkauksen ja potan kautta välipalalle. Leipää ja hedelmiä natustaessa on hyvä punoa yhdessä juonia iltapäivää varten.

Harvoin tuo juoni isompia punomisia kaipaa. Vaatteet päälle ja ulos.


Reipas koiran ulkoiluttaja työssään. Isi auttaa ihan vähän.


Iltapäivisin käymme usein yhdessä kävelyllä. Tyttö jaksaa reippaasti pitkiäkin matkoja ja nauttii saadessaan olla apuna koiran taluttamisessa.

Näin kevään korvalla pallopelit ja vesilätäköiden tutkiminen ovat kova juttu. Tulevan kesän retkeilyhommia myös harjoitellaan kovasti. Kevyt teltta on ahkerasti mukana leikeissä, samoin kuin neidin ikioma, pieni tiikerireppu.


“ Isin jumppalaatikon aarteet ovat iltaisin kovassa käytössä”


Näissä puuhissa aikaa yleensä vierähtää siihen asti, kun pitää siirtyä päivällispöytään.

Tutut ruokailurutiinit toistuvat ja päivällinen uppoaa hyvällä halulla. Tässä vaiheessa myös äiti palailee töistä ja yhdessä vaihdetaan koko perheen päivän kuulumiset.


Tyttärestäni on kasvanut suuri pastan ystävä.

Päivän pari viimeistä tuntia kuluvat leppoisan yhteisen leikin parissa. Isin jumppalaatikon aarteet ovat iltaisin kovassa käytössä ja monen illan ohjelmassa onkin isä-tytär treenit.

Parina iltana viikossa käydään saunassa. Tyttäreni on melkoinen löylyhirmu ja istuu nohevasti isin vieressä ylälauteella.

Seitsemältä on aika rauhoittua iltapuuron ääreen. Tätä ennen on suoritettu tarpeelliset iltapesut ja päivä alkaa olla paketissa.

Nukkumaan mennessä rutiinit ovat samat kuin päiväunilla. Lisukkeena on vain hammaspesu ennen vällyihin pujahtamista.

Purskuttaminen on uusi taito, jota kovasti harjoitellaan. Sen vertaa ollaan kehitytty, että enää ei tarvitse vaihtaa kuivaa vaatekertaa tuon tempun jälkeen.

Höyhensaarille matkataan tuttujen unilaulujen saattelemana. Iltasatu ei vielä pienelle neidille toimi, mutta niidenkin aika varmasti koittaa tulevaisuudessa.


“Saa nähdä malttaako tyttäreni kohta siirtyä lainkaan sisätiloihin”


Siinäpä se, meidän normaali arkipäivä. Uskon vahvojen rutiinien voimaan, joten päivien perusrytmi säilyy hyvin samankaltaisena.

Kelien lämmitessä ulkoilun määrä lisääntyy ja myös ruokia ruvetaan nauttimaan ulkona.  Saa nähdä, malttaako tyttäreni siirtyä kohta lainkaan sisätiloihin.

Kaiken kaikkiaan tykkään tästä koti-isän arjesta. Kiire ei ole ja päivät täyttyvät yhteisestä puuhastelusta.

Paluu työelämään koittaa väistämättä. En odota sitä kovin suurella innolla. Mutta vielä en kanna huolta moisista, vaan nautin yhteisistä päivistä tyttäreni kanssa.


Muistathan vierailla myös facebook sivuillamme. Sieltä löytyy kuvia ja videoita meidän puuhista.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Isi treenaa maratonille, käsi kädessä taaperon kanssa



Viisaiden päätösten tekeminen ei ole koskaan ollut vahvin puoleni. Tästä todisteeksi käy se, että ilmoittauduin maratonille. 42 kilometriä ja rapiat päälle juosten, eihän siinä ole hitustakaan järkeä. Ja sinne minä vaan änkesin itseni mukaan.

Onnekseni minulla on lyömätön valttikortti; kaksi henkilökohtaista valmentajaa. Tyttäreni pitää yhdessä koiran kanssa huolen siitä, että isityyppi treenaa riittävästi.

Yhteisistä rinkkalenkeistämme olenkin kertonut jo aikaisemmin. Viime viikolla kaivoimme kevään kunniaksi rattaat esiin. Tämä johti lenkkien pituuden ja vauhdin kasvuun, kun kumpikaan valmentajani ei hyväksy mitään pikku kävelylenkkejä.

Vaunulenkit ovat mukavaa yhteistä puuhaa. Tyttö saa ihmetellä ohi lipuvia maisemia ja iloita vauhdin hurmasta. Koira rakastaa juoksemista ja nauttii silminnähden jokaisesta yhteisestä kilometristä.

Aiemmin kerroin, miten minulle on tärkeää tartuttaa tyttäreeni liikunnalliset elämäntavat. Nämä lenkit ovat noiden periaatteiden opettamista parhaimmillaan.

Koska lapset ovat mallioppijoita, uskon tyttäreni oppivan roppakaupalla muutakin hyödyllistä maratonprojektistani.


“Tämän periaatteen ensimmäisiä siemeniä pääsen nyt opettamaan tyttärelleni”


Tavoitteiden saavuttamiseksi on tehtävä töitä. Tästä tyttö saa mallia paitsi nähdessään, myös ollessaan konkreettisesti mukana harjoittelussani.

Minä uskon, että minkä tahansa asian saavuttaminen on mahdollista, jos on valmis laittamaan itseään riittävästi likoon. Tämän periaatteen ensimmäisiä siemeniä pääsen nyt opettamaan tyttärelleni.



Tyttäreni mallisuoritus lennokkaasta juoksuaskeleesta.


Olen aina uskonut kurinalaisuuden voimaan. Vain järjestelmällisellä, pitkäjänteisellä työllä voi saada merkittäviä tuloksia aikaan. Tämän projektin myötä pääsen näyttämään tytölle, miten kurinalainen ponnistelu tuo tulosta.

Tämänkaltainen, pitkä ja tavoitteellinen harjoittelu vaatii sitoutumista. Tärkeä taito, jonka ehdottomasti haluan opettaa pienelle neidille. Ja paras tapa opettaa on esimerkin näyttäminen.

Tällaisista asioista taapero ei vielä ymmärrä mitään. Mutta uskon, että tehdessäni töitä tavoitteeni eteen, annan tyttärelleni mallia niistä. Tyttö näkee isin treenaavan pitkäjänteisesti saadakseen jotakin aikaiseksi.


“Minulle yhteiset lenkit ovat treeniä, tytölle kivaa tekemistä isin kanssa”


Tyttärelleni tärkeintä on isin kanssa vietetty aika. Yhteisistä lenkeistä kertyy mukavia kokemuksia, jotka varmasti kantavat pitkälle tulevaisuuteen.

Tyttö saa olla osa minun projektiani, mukana valmistautumisessa ja aikanaan reitin varrella kannustamassa. Hän on osallisena minulle tärkeässä asiassa. Se tarjoaa varmasti elämyksiä, jotka vahvistavat suhdettamme.


Pitkillä,yhteisillä lenkeillä löytyy monenlaista nähtävää. Aina on aikaa pysähtyä ihmettelemään maailmaa.


Minulle yhteiset lenkit ovat treeniä, tytölle kivaa tekemistä isin kanssa. Ei taapero ymmärrä treeniohjelmista tai sykemittareista. Sen sijaan pieni neiti arvostaa jokaista yhteistä hetkeämme.

Pitkillä lenkeillä tytöllä on loputtomasti nähtävää ja koettavaa. Uusia maisemia, vaihtelevia kelejä ja mitä moninaisimpia lenkkireitille osuvia ilmiöitä.

Koskaan lenkillä ei ole niin kiire, etteikö mielenkiintoisia juttuja pysähdyttäisi tutkimaan. Tarvittaessa nostan tytön rattaistaan katselemaan taaperon silmin kiinnostavia asioita.

Monia käpyjä, kiviä ja keppejä on pysähdytty tutkimaan ja hienoimmat yksilöt ovat jatkaneet matkaa meidän kanssamme.


“Haluan tytön näkevän maaliintuloni”


Koska haluan tyttäreni nauttivan tästä matkasta, en noudata mitään tarkkaa harjoitusohjelmaa. Koiran kanssa juostut aamulenkit riittävät tavoitteelliseksi treeniksi, tytön kanssa lenkillä kerätään hienoja kokemuksia.


Koiralle yhteiset lenkit ovat mieluista puuhaa, kuntoa ja intoa riittää.

Aikatavoitetta en ole asettanut, tärkeintä on tulla maaliin. Se on tärkeää siksi, että haluan tytön näkevän maaliintuloni. Koko juoksun juoksen tyttärelleni.

Ajatus lähti siitä, että ulkoilemme paljon. Päivittäiset lenkit koiran ja tytön kanssa ovat meille kaikille tärkeitä ja iso osa arkeamme. Halusin lisätä tähän tavoitteen, johon yhdessä pyrimme.

Minulle on tärkeää, että meillä on tyttäreni kanssa yhteistä, merkityksellistä tekemistä. Tämä maratonin juokseminen on meidän isivuotemme ensimmäinen isompi projekti.

Haluan ehdottomasti tyttäreni reitin varrelle kannustamaan. Se tarjoaa varmasti unohtumattomia elämyksiä neidille. Uskoisin kohtaamisten matkan varrella myös antavan pontta askeliini, kun taivallan matkaa kohti maalia.

Jos matka olisi lyhyempi tai minä nopeampi, ottaisin tytön rattaissa mukaani. Neljä tuntia on kuitenkin turhan pitkä aika istua paikoillaan. Kesällä aion juosta jonkin lyhyemmän tapahtuman, jonne tyttökin pääsee mukaan.

Tästä pitkien matkojen taittamisesta on suunnitteilla meille laajempi yhteinen harrastus nyrkkeilyhommien rinnalle. Juoksutapahtumat ovat minun keinoni tarjota tytölle sitä kuuluisaa suuren urheilujuhlan tuntua.


“Kannattaa seurata tätä blogia, jos haluat tietää, mitä hullua tämä isityyppi nyt on keksinyt”


Toki voisin viedä tytön katsomaan jotain urheilutapahtumaa. Yhteistä, hienoa tekemistä sekin on ja lapselle tärkeää yhteistä aikaa. Minun luonteelleni vaan sopii paremmin tällainen nyrkit savessa lähestymistapa.

Tavoitteeni on tarjota tytölle kokemuksia ja hienoja elämyksiä. Varmasti muitakin, aivan yhtä hyviä tapoja on, mutta tällainen tempaus on minulle luonteva keino.


Isi hei, nyt olisi aika lähteä lenkille.


Viisi viikkoa vielä treenataan ennen lähtölaukausta. Sitten on aika katsoa, mihin tästä isityypistä on. Mahdollisesta epäonnistumisesta ei voi ainakaan syyttää valmennusjohtoa.

Tämä maraton on lähtölaukaus isommalla projektille nimeltä Marching With My Princess. Siinä tyttö pääseekin sitten isityypin kanssa tien päälle seikkailemaan ihan tosissaan.

Mistä oikein on kyse, siitä kerron myöhemmin lisää. Kannattaa seurata tätä blogia, jos haluat tietää, mitä hullua tämä isityyppi nyt on keksinyt.

Me lähdetään nyt lenkille.


Jos pidit tekstistä, niin toivon sinun jakavan sitä. Blogini kasvu perustuu täysin teihin lukijoihin, joten olen kiitollinen kaikesta aktiivisuudesta.